Tiedotteet Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella

29.12.2015

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry. Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet

Ajankohtaista Hanketiedotteet

Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet

Oikeus laittoi toisenkin susilaumaa koskevan poikkeusluvan jäihin valituksen ajaksi – Viime...

23.12.2020

susilauman ampumisen saliva lupa on laitettu täytäntöönpanokieltoon. Nyt välipäätöksen teki Itä Suomen hallinto oikeus. Poikkeuslupa oli myönnetty Tohmajärven ja Kiteen alueille, ja luvalla olisi saanut ampua neljän suden lauman. Viime viikolla Pohjois Suomen hallinto oikeus
Lue uutinen

Lukijan mielipide | Metsästysseurojen on tuettava ikääntyviä metsästäjiä

23.12.2020

metsästäjälle ”reserviin” siirtyminen on kova paikka. Syksyn metsästyskautta ovat painaneet useat metsästysonnettomuudet. Metsästäjien ikääntyessä nousee usein esiin kysymys siitä, kuinka turvallista riistalaukauksen suorittaminen on. Kun iän myötä näkö heikkenee, ampumispäätös
Lue uutinen

Lukijan mielipide | Metsästyksen epäkohtiin on puututtava

23.12.2020

metsästys on Suomessa hoidettu hyvin. Hän myös piti hirvieläinten suurta määrää ongelmallisena. Hirvieläinkannat ovat runsastuneet lämpimien talvien, ruokinnan ja luontaisten saalistajien vähäisen määrä takia. Tästä huolimatta muun muassa Suomen susikanta halutaan pitää
Lue uutinen