Tiedotteet Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella

29.12.2015

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry. Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet

Ajankohtaista Hanketiedotteet

Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet

Haapajärven susilauman pyyntiin myönnetylle poikkeusluvalle haetaan toimeenpanokieltoa – Metsästys...

10.12.2020

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen on tehty kaksi valitusta Suomen Riistakeskuksen myöntämästä poikkeusluvasta Haapajärven susilauman hävittämiseksi. Valituksissa on haettu päätökselle myös toimeenpanokieltoa.
Lue uutinen

Värtsilän Riistamiesten Joulutulet eivät syty

10.12.2020

Riistamiesten johtokunta joutui pakon edessä tekemään erittäin valitettavan päätöksen jättää perinteinen Jouluaaton aaton nuotiohetki tänä vuonna pitämättä Pohjois Karjalassakin vallitsevan vaikean Covid 19 tilanteen vuoksi. Mainittu tapahtuma on järjestetty yhtäjaksoisesti
Lue uutinen

Asutuksen lähellä liikkuvat sudet pelottavat – Nivala hakee valtiolta koululaisten susikyytirahaa...

09.12.2020

susien kannanhoidollisen metsästämisen mahdollistamista nykyistä helpommin. Nivalan kaupunki edellyttää myös, että valtion tulee osallistua jatkossa koululaisten susikuljetuksista aiheutuviin mahdollisiin lisäkustannuksiin. Nivalan kaupunki on tehnyt huolistaan kirjelmän, jonka
Lue uutinen