Tiedotteet Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella

29.12.2015

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry. Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet

Ajankohtaista Hanketiedotteet

Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto pelkää koirametsästyskulttuurin katoamista KHO:n susipäätöksen myötä

19.03.2020

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 19. maaliskuuta tekemän ratkaisun mukaan Suomen riistakeskuksen myöntämät ns. kannanhoidolliset poikkeusluvat suden...
Lue uutinen

KHO: Sudenmetsästystä koskeva Riistakeskuksen päätös oli monelta osin lainvastainen – kyseessä on...

19.03.2020

Sudenmetsästykseen myönnettävissä poikkeusluvissa on käytettävä huomattavasti tiukempia kriteerejä kuin Suomessa on aiemmin tehty. Näin linjaa korkein hallinto oikeus (KHO) joka antoi tänään asiaa koskevan ratkaisunsa. Kyseessä on erittäin merkittävä ennakkotapaus, joka on
Lue uutinen

KHO: Sudenmetsästystä koskeva Riistakeskuksen päätös oli monelta osin lainvastainen – Oikeuden...