Tiedotteet Hanketiedotteet
Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella
29.12.2015
Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry.
Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote
Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet
Ajankohtaista Hanketiedotteet
Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet
Raajarikkoinen hirvi ajautui heikoille jäille kesken metsästyksen Urjalassa – ”Hyvä juttu, että...
28.12.2019
Urjalassa, kun raajarikkoinen hirvi ajautui jäälle kesken hirvenmetsästyksen. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Tomi-Pekka Olkkonen kertoo, että koska jäät ovat niin heikkoja, hirvimetsällä olleet hälyttivät pelastuslaitoksen apuun
Lue uutinen
Rauha laskeutui metsämaille jätkänkynttilän leimutessa
22.12.2019
hirville ja muille metsän eläville koitti lauantaiehtoolla joulurauha. Sen julisti alkavaksi Porkkalan riistapoikien edustaja Taneli Puttonen Koskenpäällä Rantapirtin pihalla. Kyseessä on jo parin vuosikymmenen pituinen perinne maassamme. Erätulien loisteessa metsämiehet ja
Lue uutinen
24-tien joulutulet syttyvät taas
20.12.2019
mennessä tien oikealle puolelle, Padasjoen rajalta Jämsän rajalle asti. Tulien sytyttämiseen osallistuvat Kuhmoisten Yrittäjät, Kuhmoisten kunta, Kuhmoisten kotiseutuyhdistys ja paikalliset metsästysseurat. Perinteen aloitti vuonna 1997 Kuhmoisten kotiseutuyhdistys.
Lue uutinen
Tärkeät linkit
- @SML1921
-
22.03.2023 09:12
#eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaal... #eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaaliehdokkaisiin. Ehdokkaat kertovat terveisensä metsästäville äänestäjille 👉 https://metsastajaliitto.fi/vaalit-2023/eduskuntavaalit-2023/eduskuntavaaliehdokkaat-2023 -
03.03.2023 10:17
Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvaroje... Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä rakentamassa Metsästäjäliitosta kotia kaikille metsästäjille? Hae 👉 https://metsastajaliitto.fi/uutiset/metsastajaliitto-hakee-viestintapaallikkoa