Tiedotteet Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella

29.12.2015

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry. Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet

Ajankohtaista Hanketiedotteet

Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet

Riistakamerakuvat opettavat tunnistamaan vaikka kauriin ja peuran erot

21.11.2019

Kettulan metsästysseuran puheenjohtaja Jouni Lång on saanut taltioitua metsän elämää riistakameroillaan. Veljeksiksi kutsumansa hirvisonnikolmikko vieraili suolakivellä alkukesästä. Metsäkauriit tallentuivat kameraan vain pari viikkoa sitten. Kuvassa näkyy hyvin kauriin
Lue uutinen

14.11.2019 – VÄRTSI

14.11.2019

metsästysseuroista myös Värtsilän Riistamiesten hirviporukka aloitti oman jahtisyksynsä marraskuun ensimmäisenä lauantaina. Pyyntilupia sillä on käytössä kaikkiaan neljän aikuisen hirven ja yhdeksän vasan kaatoon. Tämän operaation suorittamiseen on käytettävissä lähinnä
Lue uutinen

Etelä-Karjalaan 2 700 hehtaaria luonnonsuojelualueita valtion maille - Uutisarkisto - Luontoon.fi

14.11.2019

METSOn puitteissa valtiolle hankittuja alueita. Perustamisasetusten myötä alueilla tulevat voimaan luonnonsuojelulain mukaiset, valtion luonnonsuojelualueita koskevat rauhoitusmääräykset. Niiden tavoitteena on suojelualueen luonnontilan säilyttäminen ja luontaisen kehityksen
Lue uutinen