Tiedotteet Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella

29.12.2015

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry. Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet

Ajankohtaista Hanketiedotteet

Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet

Susireviirejä lisää - Metsästäjäliitto odottaa kannanhoitosuunnitelman tuovan ratkaisuja

05.06.2019

Susireviirien lisääntyminen ennakoi lisää susilaumoja ja on tärkeää, että ongelmiin pystytään puuttumaan paremmin. Ratkaisuja odotetaan kannanhoitosuunnitelman päivityksestä. Luken mukaan maaliskuussa Suomessa oli 47 susireviiriä, joista oli 24 vähintään kolmen suden lauman ja
Lue uutinen

Metsästysseurat – huomioikaa vieraslajilainsäädännön muutos metsästysvuokrasopimusten teossa

29.05.2019

supikoira on säädetty EU:ssa haitallisiksi vieraslajeiksi ja minkki siirtyy kansallisesti merkitykselliseksi haitalliseksi vieraslajiksi. Lajit siirtyvät pois riistalajiluettelosta ja tämä vaikuttaa 1.6.2019 jälkeen tehtäviin uusiin metsästysvuokrasopimuksiin. Metsästysseurojen
Lue uutinen

Valtakunnallinen riistaneuvosto keskusteli susista kansainvälisten suurpetoasiantuntijoiden kanssa

29.05.2019

riistaneuvosto keskusteli eurooppalaisten suurpetokonfliktien asiantuntijoiden kanssa 28.5 Riihimäellä. Yhtenä aiheena oli Suomen ja Ruotsin välinen EU:n tukema tuleva suurpetofoorumi. Keskustelussa nähtiin, että paikallisten ihmisten kuuntelu ja tukeminen ovat lähtökohta
Lue uutinen