Tiedotteet Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella

29.12.2015

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry. Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet

Ajankohtaista Hanketiedotteet

Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet

Valonvahvistintähtäinten käyttäminen supikoiran ja villisian metsästyksessä

11.01.2019

villisian ja supikoiran metsästyksessä. Uutisointi on herättänyt epätietoisuutta. Suomen riistakeskus näkee tarpeelliseksi antaa asiasta tarkentavaa tietoa. Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla on sallittu kyseisten menetelmien käyttö Suomen riistakeskus Kaakkois Suomen
Lue uutinen

MMM: Uudet avustusperusteet kannustavat riistanhoitoyhdistyksiä aktiiviseen toimintaan

11.01.2019

riistanhoitoyhdistyksiä riistapolitiikan kannalta tärkeiden yhteiskunnallisten tehtävien toteuttamiseen. Toimintaan liittyviä avustuksenjakoperusteita ovat muun muassa metsästäjätutkintoon valmistavien koulutusten määrät, metsästyksen valvojien toteuttamien valvontatapahtumien
Lue uutinen

Maaseudulle toivotaan verohelpotuksia Norjan malliin, valokuitua ja lisää poliiseja

10.01.2019

pääomaksi. Tähänkin on laadittu malli. Suomeen vaaditaan myös kansallista erämatkailuohjelmaa. – Siinä on selkeästi turvattava paikkakuntalaisten vapaa metsästysoikeus, huomautti verkoston keskustalainen jäsen Mikko Kärnä . Liikennebiopolttoaineen jakeluverkkoa tulee verkoston
Lue uutinen