Tiedotteet Hanketiedotteet
Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella
29.12.2015
Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry.
Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote
Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet
Ajankohtaista Hanketiedotteet
Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet
Tiedotteet
29.12.2018
Metsästäjäliitossa halutaan nuoret mukaan tekemään tulevaisuutta; mukaan toimintaan, seurojen jäseniksi, johtokuntiin ja varmistamaan suomalaisen...
Lue uutinen
Metsästäjäliitto puolittaa nuorten jäsenmaksun
29.12.2018
Metsästäjäliitossa halutaan nuoret mukaan tekemään tulevaisuutta; mukaan toimintaan, seurojen jäseniksi, johtokuntiin ja varmistamaan suomalaisen metsästyskulttuurin jatkuvuus. Nuorten mukaan saamiseksi jäsenmaksu puolitettiin. Metsästäjäliiton lauantaina pidetyssä
Lue uutinen
Lukijoilta: Metsäluonto on ollut tuttu
23.12.2018
metsästys ja metsätyöt. Sitten tuli susi maisemiin, jota kukaan ei tarvitse, mutta saatiinhan sekin maaseudun kiusaksi. Onhan siitäkin nähtävästi joillekin paljon iloa. Minä olen nähnyt kaksi kertaa suden luonnossa. En ole siihen ihastunut. Suden jälkiä olen nähnyt lukemattomia
Lue uutinen
Tärkeät linkit
- @SML1921
-
22.03.2023 09:12
#eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaal... #eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaaliehdokkaisiin. Ehdokkaat kertovat terveisensä metsästäville äänestäjille 👉 https://metsastajaliitto.fi/vaalit-2023/eduskuntavaalit-2023/eduskuntavaaliehdokkaat-2023 -
03.03.2023 10:17
Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvaroje... Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä rakentamassa Metsästäjäliitosta kotia kaikille metsästäjille? Hae 👉 https://metsastajaliitto.fi/uutiset/metsastajaliitto-hakee-viestintapaallikkoa