Tiedotteet Hanketiedotteet

Metsästäjäliitto alkaa kehittää nuorisotoimintaa Leader-rahoituksella

29.12.2015

Metsästäjäliiton nuorisotoiminnan kehittämishankkeelle 2016–2018 myönnettiin 147 000 euroa Leader-rahoitusta. Näin laajaa hanketta ei ole toteutettu metsästysharrastuksessa aiemmin Suomessa. Rahoituksesta vastaavat Vaara-Karjalan Leader Ry ja Eteläisen maaseudun osaajat EMO Ry. Kohderyhminä ovat metsästyksestä kiinnostuneet nuoret ja kaikki Metsästäjäliiton piirien nuorisotyöstä kiinnostuneet. Pi...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Maaseutu, Vapaa-aika, Hanketiedotteet

Ajankohtaista Hanketiedotteet

Metsästys muualla mediassa Hanketiedotteet

Edilex

26.08.2021

n tekoon liittyneet olosuhteet, petostaei ollut, vaikka teosta oli tuomittu vankeusrangaistus, tässä tapauksessa kokonaisuutena arvioitava sellaiseksi, että ampuma aselain 67 §:n 1 momentin 4 kohdassa säädetyt edellytykset hallussapitoluvan peruuttamiseksi olisivat täyttyneet
Lue uutinen

Pienpetopyynnistä apua vesilintukantojen elvyttämiseen

25.08.2021

metsästysnoutajan ominaisuuksia ovat muun muassa rohkeus, motivaatio ja vesityöominaisuudet. Rohkeus näkyy kykynä mennä pahoihin paikkoihin, sekä hankalan riistan kiinniotossa – kuten varikset, isot lokit, supikoirat ja minkit. Pienpetojen pyynnissä mainioita apulaisia ovat myös
Lue uutinen

Eläimen tuskainen taival päätökseen, rautakarhu kaatui tänä aamuna Lieksan Jamalissa katso...

24.08.2021

saanut karhu on kaadettu varhain tänä aamuna Korisevanlammen maastossa. Karhu kaadettiin Itä-Suomen poliisin päätöksellä eläinsuojelullisista syistä. Kaatajina toimivat Jamalin Erän metsästysalueen metsästäjät Teuvo ja Teemu Kaukola yhdessä jämtlanninpysykorva Taikan kanssa.
Lue uutinen