Tiedotteet Kauppa
Eräkontti keskittyy nettikauppaan ja jäsenpalvelutuotteisiin
04.06.2020
Metsästäjäliiton ja sen piirien omistama Eräkontti Oy tehostaa toimintaansa. Riihimäellä yli 40-vuotta toiminut eräliike siirtyy vähitellen kokonaan verkkokauppaan.
Kivijalkakauppojen rooli on muuttunut globaalin verkkokaupan ja korona-pandemian myötä. Metsästäjäliiton omistama Eräkontti Oy keskittyy jatkossa palvelemaan metsästäjiä ja metsästysseuroja verkkokauppansa kautta. Riihimäellä sijaitse...
Lue tiedote
Toimialat: Vapaa-aika, Kauppa
Ajankohtaista Kauppa
Metsästys muualla mediassa Kauppa
Meea Tuominiemi on ollut Halsualla hirvijahdissa jopa isolla raskausvatsalla – Omat lapset ovat...
12.10.2020
Lauantaipäivä on tuskin valjennut Halsuan Ylikylällä, kun hirvihallin pihamaa alkaa täyttyä oranssitakkisista metsästäjistä. Syksyn hirvijahti on alkamassa.
Lue uutinen
Tynkkyseltä lakialoite pihasusiongelmaan puuttumiseksi - Suomen Uutiset
12.10.2020
susikannan levittäytymisestä on ollut koiranomistajille ja eläintilallisille. Susien aiheuttamat menetykset sekä euromääräiset vahingot kohoavat jo merkittäviin rahallisiin summiin, mutta esimerkiksi sudelle menetetyn metsästyskoiran arvoa omistajalleen ei pystytä rahallisella
Lue uutinen
Sana on vapaa vko 42/2020
12.10.2020
Koulujen syyslomaviikko Hirven metsästys jatkuu, peijaisia ei pidetä Koronatapauksia lisääntynyt Suunnitelmissa keskittää Itä-Suomen poliisit Joensuun ja Nurmekseen Mitähän Reinikainen tuumisi?
Lue uutinen
Tärkeät linkit
- @SML1921
-
22.03.2023 09:12
#eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaal... #eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaaliehdokkaisiin. Ehdokkaat kertovat terveisensä metsästäville äänestäjille 👉 https://metsastajaliitto.fi/vaalit-2023/eduskuntavaalit-2023/eduskuntavaaliehdokkaat-2023 -
03.03.2023 10:17
Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvaroje... Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä rakentamassa Metsästäjäliitosta kotia kaikille metsästäjille? Hae 👉 https://metsastajaliitto.fi/uutiset/metsastajaliitto-hakee-viestintapaallikkoa