Tiedotteet Koulutus

Metsästäjäliitto avaa oman verkkokoulutusalustan

09.06.2020

Metsästäjäliitto kehittää palveluitaan ja avaa uuden verkkokoulutusalustan jäsenistölleen kesän aikana. Ensimmäisenä MetsoKoulutuksessa pilotoidaan nuorille tarkoitetun Metso-leirin toteutusta verkkokurssina. Koronapandemia toi Suomeen kevään aikana poikkeukselliset olosuhteet ja pakotti perumaan myös Metsästäjäliiton tapahtumia. Esimerkiksi nuorten Metso-leirejä peruttiin. Metsästäjäliitto halua...
Lue tiedote

Toimialat: Koulutus

Ajankohtaista Koulutus

Metsästys muualla mediassa Koulutus

Tonnin seteli jää toiseksi – ruotsalaisen metsästäjän kommentista nettihitti - Stara

06.05.2019

karhunmetsästykseen ja onnistuneen kaadon jälkeen haastatteli metsästäjää. Toimittaja tiedusteli sittemmin nettihitiksi nousseessa haastattelussaan 20 metrin päästä juuri kaadetun noin 250 kiloisen karhun vointia. Metsästäjä vastasi toimittajalle, ettei karhu voinut hyvin
Lue uutinen

Erätaidot – jokamiesoikeuden peruspilari

04.05.2019

Erätaidot lisäävät henkilökohtaista huoltovarmuutta Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa erätaitojen opettelua ja ylläpitoa suomalaisen jokamiehenoikeuden antamissa puitteissa. Savola lähettää terveisiä tulevan hallituksen muodostajille, että
Lue uutinen

Nuorten koirakerho alkaa pian - Petäjävesi-lehti

03.05.2019

metsästysväen järjestämään kerhoon voi tulla oman koiran kanssa tai ilman. Nuorten koirakerho alkaa pian Petäjäveden riistanhoitoyhdistys ja Petäjäveden Erämiehet ry järjestävät uutena kokeiluna paikallisille nuorille koirakerhon, jossa voi viettää mukavaa aikaa oman koiran tai
Lue uutinen