Tiedotteet Vapaa-aika

Eräkontti keskittyy nettikauppaan ja jäsenpalvelutuotteisiin

04.06.2020

Metsästäjäliiton ja sen piirien omistama Eräkontti Oy tehostaa toimintaansa. Riihimäellä yli 40-vuotta toiminut eräliike siirtyy vähitellen kokonaan verkkokauppaan. Kivijalkakauppojen rooli on muuttunut globaalin verkkokaupan ja korona-pandemian myötä. Metsästäjäliiton omistama Eräkontti Oy keskittyy jatkossa palvelemaan metsästäjiä ja metsästysseuroja verkkokauppansa kautta. Riihimäellä sijaitse...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kauppa

Valkohäntäpeurakantaa tulee vähentää paikoitellen reilusti

15.04.2020

Metsästäjäliitto piireineen kannustaa jäsenseurojaan kasvattamaan valkohäntäpeuran pyyntilupien hakumääriä erityisesti niillä ongelma-alueilla, joilla peurakanta on kasvanut ylisuureksi. Metsästäjäliitto ja sen jäsenpiirit kannustavat jäsenseurojaan valkohäntäpeuran pyyntilupamäärien kasvattamiseen pahimmilla tihentymä-alueilla. Lupamääriä on syytä kasvattaa myös, jos peurakannat ovat voi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Ympäristö ja luonto

Metsästysammunnan SM-kilpailut Pessalompolossa 23.–26. heinäkuuta on peruttu

09.04.2020

Suomen Metsästäjäliiton metsästysammunnan SM-kilpailut Ylitornion Pessalompolossa 23.–26.7.2020 perutaan koronaviruksen aiheuttavan COVID-19 -tartuntatautiepidemian takia. Metsästäjäliitto on päättänyt perua Pessalompolon Metsästysammunnan SM-kilpailut koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 -tartuntatautiepidemian vuoksi, koska Lapin tautihuippua on ennustettu juuri juhannuksen tienoille. Juhannukse...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Urheilu ja vapaa-aika

Ajankohtaista Vapaa-aika

Metsästys muualla mediassa Vapaa-aika

Kokemäen avantouimarit pulahtavat järveen kolme kertaa viikossa: ”Eikä tarvitse illalla unta...

08.12.2021

mukaan avantouimareiden käytössä oleva retrosauna Ilmiinjärven rannalla on yksi maailman parhaista. Kokemäen avantouimarit lämmittävät Köyliön metsästysseuran omistaman rantasaunan kolmena päivänä viikossa. Veikko Ruusela, Inkeri Haavisto, Seija Ruusela, Erkki Pajunen ja Jari
Lue uutinen

Lukijan mielipide | Kuka puolustaisi Suomen suurpetoja?

05.12.2021

metsästys on maa ja metsätalousministeriön oiva uusilmaisu, jolla yritetään häivyttää totuus, että Suomessa annetaan luvalla tappaa suuria määriä suomalaiseen luontoon kuuluvia suurpetoja: karhuja, ilveksiä ja susia. Ilmaisu taikoo metsästyksestä hyödyllistä, ellei peräti
Lue uutinen

Hirviluotikysely liikkeellä

03.12.2021

on turvallinen aukaista. Kerättävää aineistoa käytetään tutkimus- ja kehittämistyössä, ja kartoituksen tuloksia esitellään monipuolisesti Metsästäjä- ja Jahti-lehdissä vuoden 2022 aikana. Yksittäisiä vastauksia käsitellään nimettöminä ja luottamuksellisena. Toivomme runsaasti
Lue uutinen