Tiedotteet Vapaa-aika

Eräkontti keskittyy nettikauppaan ja jäsenpalvelutuotteisiin

04.06.2020

Metsästäjäliiton ja sen piirien omistama Eräkontti Oy tehostaa toimintaansa. Riihimäellä yli 40-vuotta toiminut eräliike siirtyy vähitellen kokonaan verkkokauppaan. Kivijalkakauppojen rooli on muuttunut globaalin verkkokaupan ja korona-pandemian myötä. Metsästäjäliiton omistama Eräkontti Oy keskittyy jatkossa palvelemaan metsästäjiä ja metsästysseuroja verkkokauppansa kautta. Riihimäellä sijaitse...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kauppa

Valkohäntäpeurakantaa tulee vähentää paikoitellen reilusti

15.04.2020

Metsästäjäliitto piireineen kannustaa jäsenseurojaan kasvattamaan valkohäntäpeuran pyyntilupien hakumääriä erityisesti niillä ongelma-alueilla, joilla peurakanta on kasvanut ylisuureksi. Metsästäjäliitto ja sen jäsenpiirit kannustavat jäsenseurojaan valkohäntäpeuran pyyntilupamäärien kasvattamiseen pahimmilla tihentymä-alueilla. Lupamääriä on syytä kasvattaa myös, jos peurakannat ovat voi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Ympäristö ja luonto

Metsästysammunnan SM-kilpailut Pessalompolossa 23.–26. heinäkuuta on peruttu

09.04.2020

Suomen Metsästäjäliiton metsästysammunnan SM-kilpailut Ylitornion Pessalompolossa 23.–26.7.2020 perutaan koronaviruksen aiheuttavan COVID-19 -tartuntatautiepidemian takia. Metsästäjäliitto on päättänyt perua Pessalompolon Metsästysammunnan SM-kilpailut koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 -tartuntatautiepidemian vuoksi, koska Lapin tautihuippua on ennustettu juuri juhannuksen tienoille. Juhannukse...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Urheilu ja vapaa-aika

Ajankohtaista Vapaa-aika

Metsästys muualla mediassa Vapaa-aika

Sorkkaeläinten metsästäjä, vastaa kyselyyn: millä luodeilla ammut?

03.12.2021

Metsästäjäliitto ry:n lahjoittamat Corrotech 16K turvakaappi digilukolla (arvo 1330€), Reolink Go riistakamerapaketti (arvo 299€) sekä Metsästäjäliiton 100 v juhlapuukko (arvo 99,90€). Kyselyn tarkoitus Viime vuosina on valmisteltu kotimaista ja kansainvälistä lainsäädäntöä
Lue uutinen

Kantaa vähennetään, mutta kaupunkipeuroihin metsästys ei pure

01.12.2021

Metsästäjillä riittää tänä talvena töitä. Suomen Riistakeskus myönsi Hankoniemelle kuluvalle metsästyskaudelle kaikkiaan 265 peuran kaatolupaa. Lupia tuli niin paljon, etteivät ne varmasti lopu kesken, Hangossa metsästävä Länsi Uudenmaan riistanhoitoyhdistyksen aktiivi Bo
Lue uutinen

Kennelliitto puoltaa kannanhoidollista sudenmetsästystä

01.12.2021

metsästysharrastuksen jatkuminen koirien kera sekä muu koiratoiminta luonnossa. Näihin keinoihin kuuluu maa ja metsätalousministeriön esittämä suden kannanhoidollinen metsästys, todetaan lausunnossa, jonka Kennelliitto antoi tänään maa ja metsätalousministeriölle
Lue uutinen