Tiedotteet Vapaa-aika

Eräkontti keskittyy nettikauppaan ja jäsenpalvelutuotteisiin

04.06.2020

Metsästäjäliiton ja sen piirien omistama Eräkontti Oy tehostaa toimintaansa. Riihimäellä yli 40-vuotta toiminut eräliike siirtyy vähitellen kokonaan verkkokauppaan. Kivijalkakauppojen rooli on muuttunut globaalin verkkokaupan ja korona-pandemian myötä. Metsästäjäliiton omistama Eräkontti Oy keskittyy jatkossa palvelemaan metsästäjiä ja metsästysseuroja verkkokauppansa kautta. Riihimäellä sijaitse...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kauppa

Valkohäntäpeurakantaa tulee vähentää paikoitellen reilusti

15.04.2020

Metsästäjäliitto piireineen kannustaa jäsenseurojaan kasvattamaan valkohäntäpeuran pyyntilupien hakumääriä erityisesti niillä ongelma-alueilla, joilla peurakanta on kasvanut ylisuureksi. Metsästäjäliitto ja sen jäsenpiirit kannustavat jäsenseurojaan valkohäntäpeuran pyyntilupamäärien kasvattamiseen pahimmilla tihentymä-alueilla. Lupamääriä on syytä kasvattaa myös, jos peurakannat ovat voi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Ympäristö ja luonto

Metsästysammunnan SM-kilpailut Pessalompolossa 23.–26. heinäkuuta on peruttu

09.04.2020

Suomen Metsästäjäliiton metsästysammunnan SM-kilpailut Ylitornion Pessalompolossa 23.–26.7.2020 perutaan koronaviruksen aiheuttavan COVID-19 -tartuntatautiepidemian takia. Metsästäjäliitto on päättänyt perua Pessalompolon Metsästysammunnan SM-kilpailut koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 -tartuntatautiepidemian vuoksi, koska Lapin tautihuippua on ennustettu juuri juhannuksen tienoille. Juhannukse...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Urheilu ja vapaa-aika

Ajankohtaista Vapaa-aika

Metsästys muualla mediassa Vapaa-aika

Lieksasta yksi poikkeuslupahakemus kolmen suden kaatamiseksi kantelu Euroopan komissiolle...

22.12.2021

Suomen riistakeskukseen saapui määräaikaan mennessä 33 suden kannanhoidollista metsästystä koskevaa poikkeuslupahakemusta. Niillä haetaan lupaa yhteensä 168 suden kaatamiselle. Lieksasta jätettiin yksi hakemus kolmen suden kaatamiseksi.
Lue uutinen

Lämmin kiitos jäsenille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta juhlavuodesta

22.12.2021

eräpolulla. Klikkaa alta auki joulutervehdyksemme. Suomen Metsästäjäliitto ry (Kinturinkuja 4) PL 91, 11101 Riihimäki suomen metsastajaliitto.fi p. 010 841 0050 > Jäseneksi > Lahjoita > Ota yhteyttä > På svenska © Suomen Metsästäjäliitto | Evästekäytäntö |
Lue uutinen

Suden kannanhoidolliseen metsästykseen jätettiin 33 hakemusta – Eniten hakemuksia Oulun...

21.12.2021

metsästykseen on jätetty 33 hakemusta. Määräaika umpeutui maanantaina 20.12., johon mennessä Suomen riistakeskukseen saapui 33 hakemusta yhteensä 168 sudelle. Eniten hakemuksia jätettiin Oulun riistakeskuksen alueella: yhdeksän hakemusta yhteensä 40 suden metsästykseen
Lue uutinen