Tiedotteet Vapaa-aika
Eräkontti keskittyy nettikauppaan ja jäsenpalvelutuotteisiin
04.06.2020
Metsästäjäliiton ja sen piirien omistama Eräkontti Oy tehostaa toimintaansa. Riihimäellä yli 40-vuotta toiminut eräliike siirtyy vähitellen kokonaan verkkokauppaan.
Kivijalkakauppojen rooli on muuttunut globaalin verkkokaupan ja korona-pandemian myötä. Metsästäjäliiton omistama Eräkontti Oy keskittyy jatkossa palvelemaan metsästäjiä ja metsästysseuroja verkkokauppansa kautta. Riihimäellä sijaitse...
Lue tiedote
Toimialat: Vapaa-aika, Kauppa
Valkohäntäpeurakantaa tulee vähentää paikoitellen reilusti
15.04.2020
Metsästäjäliitto piireineen kannustaa jäsenseurojaan kasvattamaan valkohäntäpeuran pyyntilupien hakumääriä erityisesti niillä ongelma-alueilla, joilla peurakanta on kasvanut ylisuureksi.
Metsästäjäliitto ja sen jäsenpiirit kannustavat jäsenseurojaan valkohäntäpeuran pyyntilupamäärien kasvattamiseen pahimmilla tihentymä-alueilla. Lupamääriä on syytä kasvattaa myös, jos peurakannat ovat voi...
Lue tiedote
Toimialat: Vapaa-aika, Ympäristö ja luonto
Metsästysammunnan SM-kilpailut Pessalompolossa 23.–26. heinäkuuta on peruttu
09.04.2020
Suomen Metsästäjäliiton metsästysammunnan SM-kilpailut Ylitornion Pessalompolossa 23.–26.7.2020 perutaan koronaviruksen aiheuttavan COVID-19 -tartuntatautiepidemian takia.
Metsästäjäliitto on päättänyt perua Pessalompolon Metsästysammunnan SM-kilpailut koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 -tartuntatautiepidemian vuoksi, koska Lapin tautihuippua on ennustettu juuri juhannuksen tienoille. Juhannukse...
Lue tiedote
Toimialat: Vapaa-aika, Urheilu ja vapaa-aika
Ajankohtaista Vapaa-aika
Metsästys muualla mediassa Vapaa-aika
Riistalajisto jatkuvassa muutoksessa
16.12.2019
eränkäynnissä melkoisen muutoksen. Suurimmat muutokset tulevat riistalajistossa, jossa entisiä katoaa ja uusia tulee tilalle. Onneksi katoavien riistalajien lista ei ole kovin pitkä. Omilta metsästysmailtani lapsuudessani navetan takana rääkyneet mehtäkanat eli riekot ovat jo
Lue uutinen
Suomessa on 1,5 miljoonaa asetta ja 300 000 metsästäjää– Poliisihallituksen ylitarkastaja:...
15.12.2019
metsästäjiin verrattuna moninkertainen määrä aseita, mikä poliisin mukaan viittaa siihen, että aseita lojuu komeroissa tyhjänpanttina. Luvallisia aseita on poliisin arvion mukaan jopa 1,5 miljoonaa. Riistanhoitomaksun maksaneita metsästäjiä oli viime vuonna noin 303 000, kertoo
Lue uutinen
Edilex
13.12.2019
Ahman metsästykseen saa tänä talvena myöntää enintään kahdeksan poikkeuslupaa Maa ja metsätalousministeriö antoi 12.12.2019 voimaan tulevan asetuksen, jonka mukaan ahmoja voidaan metsästää rajoitetusti pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueella. Poikkeuslupia
Lue uutinen
Tärkeät linkit
- @SML1921
-
22.03.2023 09:12
#eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaal... #eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaaliehdokkaisiin. Ehdokkaat kertovat terveisensä metsästäville äänestäjille 👉 https://metsastajaliitto.fi/vaalit-2023/eduskuntavaalit-2023/eduskuntavaaliehdokkaat-2023 -
03.03.2023 10:17
Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvaroje... Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä rakentamassa Metsästäjäliitosta kotia kaikille metsästäjille? Hae 👉 https://metsastajaliitto.fi/uutiset/metsastajaliitto-hakee-viestintapaallikkoa

