Tiedotteet Veneily
Suomen susikanta on liian suuri
25.11.2015
Suomen Metsästäjäliiton liittokokous otti kantaa tämänhetkiseen susitilanteeseen ja suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Metsästäjäliitto pitää hyvänä, että hallitus on päättänyt suden kannanhoidollisen metsästyksen toteuttamisesta tulevana talvena. Susi on riistaeläin, jonka kantaa tulee säädellä samoin kuin muidenkin riistaeläinten.
Suomen susikanta on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Lu...
Lue tiedote
Ajankohtaista Veneily
Metsästys muualla mediassa Veneily
Maaninkalainen Pentti Mielonen on vuoden erämies - Uutis-Jousi
20.12.2018
erätulet.” Tämä on Pohjois Savon vuoden 2018 erämieheksi nimityn Pentti Mielosen motto, ja samassa hengessä istahtivat myös maakunnan erä ja luontohenkiset vuotuisille tervastulilleen Maaningan Keskisaaren kasinon piha alueelle. Väkeä oli paikalla samaan tapaan kuin kesäisissä
Lue uutinen
MMM: Supikoiraa ja eräitä muita haitallisia vieraslajeja koskeva esitys eduskunnan käsiteltävänä
18.12.2018
supikoira, minkki, piisami, rämemajava ja pesukarhu tulisi poistaa metsästyslain pyyntirajoitusten piiristä. Mahdollinen tulokaslaji kultasakaali esitetään puolestaan lisättäväksi riistalajeihin. Tavoitteena on, että muutokset tulisivat voimaan maaliskuussa 2019. Supikoira
Lue uutinen
Tiedotteet
17.12.2018
Valkohäntäpeuran metsästyskaudesta on jäljellä kannan pienentämisen kannalta ratkaiseva osa. Loppukauden aikana saatava saaliin määrä ja rakenne ratkaisevat...
Lue uutinen
Tärkeät linkit
- @SML1921
-
22.03.2023 09:12
#eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaal... #eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaaliehdokkaisiin. Ehdokkaat kertovat terveisensä metsästäville äänestäjille 👉 https://metsastajaliitto.fi/vaalit-2023/eduskuntavaalit-2023/eduskuntavaaliehdokkaat-2023 -
03.03.2023 10:17
Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvaroje... Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä rakentamassa Metsästäjäliitosta kotia kaikille metsästäjille? Hae 👉 https://metsastajaliitto.fi/uutiset/metsastajaliitto-hakee-viestintapaallikkoa