Tiedotteet Veneily
Suomen susikanta on liian suuri
25.11.2015
Suomen Metsästäjäliiton liittokokous otti kantaa tämänhetkiseen susitilanteeseen ja suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Metsästäjäliitto pitää hyvänä, että hallitus on päättänyt suden kannanhoidollisen metsästyksen toteuttamisesta tulevana talvena. Susi on riistaeläin, jonka kantaa tulee säädellä samoin kuin muidenkin riistaeläinten.
Suomen susikanta on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Lu...
Lue tiedote
Ajankohtaista Veneily
Metsästys muualla mediassa Veneily
Metsästäjäliitto hioi strategiansa uusiksi – Pyrkii edistämään metsästystä, luontoelämyksiä ja...
15.12.2018
Metsästäjäliitto on uudistanut strategiansa seuraavien viiden vuoden ajalle. Järjestön päätehtävänä on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä. – Tehtävämme on edistää metsästystä ja metsästysseurojen toimintaedellytyksiä. Tulevaisuudessa haluamme
Lue uutinen
Passittoman Alman seikkailu rajan taakse
15.12.2018
metsästyskoira Alma olivat tavalliseen tapaan hirvijahdilla. Käynnissä oli ajojahti Uukuniemellä Suojärven mäellä ja Alma täydessä työn touhussa. Vähitellen koiran liikkeet suuntautuivat kuitenkin yhä lähemmäs valtakunnan rajaa. – Niin onnettomasti siinä lopulta kävi, että
Lue uutinen
Ufo kuvattiin New Yorkissa -
13.12.2018
metsästäjät ovat olleet videosta innoissaan. Joulukuun 6. päivä New Yorkissa kuvattiin video, jossa väitettiin olevan muukalaisalus. Videolla näytetään, kuinka taivaalla lentää tuntematon musta alus pilvien takaa, ja tämä on saanut muukalaismetsästäjät hyppimään innosta.
Lue uutinen
Tärkeät linkit
- @SML1921
-
22.03.2023 09:12
#eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaal... #eduskuntavaalit on mahdollisuus vaikuttaa #metsästys tulevaisuuteen. Tutustu metsästäviin ja metsästysmyönteisiin eduskuntavaaliehdokkaisiin. Ehdokkaat kertovat terveisensä metsästäville äänestäjille 👉 https://metsastajaliitto.fi/vaalit-2023/eduskuntavaalit-2023/eduskuntavaaliehdokkaat-2023 -
03.03.2023 10:17
Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvaroje... Oletko Metsästäjäliiton uusi #viestintäpäällikkö? Haluatko olla mukana edistämässä metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä rakentamassa Metsästäjäliitosta kotia kaikille metsästäjille? Hae 👉 https://metsastajaliitto.fi/uutiset/metsastajaliitto-hakee-viestintapaallikkoa