Tiedotteet

Metsästäjäliiton hallitus: Sudenkaatolupia saatava 70–80 kappaletta

04.11.2015

Suomen susikanta on kasvanut viimeisen vuoden aikana voimakkaasti. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa on 22–43 susilaumaa. Arvio tarkentuu vielä vuoden aikana. Todennäköisesti Suomessa ei viimeisen sadan vuoden aikana ole koskaan ollut niin paljon susia kuin nyt. Susien tekemät vahingot ovat lisääntyneet vuoden aikana voimakkaasti eri puolilla Suomea susikannan kasvun seurauksena. Metsäs...
Lue tiedote

Toimialat: Ympäristö ja luonto, Maaseutu

Viikonloppuna alkava hirvenmetsästys on turvallista jahtia

24.09.2015

Hirven- ja peuranmetsästys alkaa suurimmassa osassa maata syyskuun viimeisenä lauantaina eli 26.9. Kauden aikana metsässä liikkuu noin 100 000 hirvenmetsästäjää. Hyvän organisoinnin ansiosta hirvenmetsästys on turvallinen tapa nauttia syksyisestä luonnosta. Suomen riistakeskus myönsi tulevalle metsästyskaudelle 37 400 hirvenpyyntilupaa, eli yli 10 prosenttia enemmän kuin viime syksynä. Samalla my...
Lue tiedote

Toimialat: Ympäristö ja luonto

Metsästäjäliitto kannustaa vastuulliseen kanalinnustukseen

09.09.2015

Metsäkanalintujen metsästys alkaa torstaina 10.9. Etenkin haukkuvalla lintukoiralla tapahtuvalla teeren ja metson metsästyksellä on pitkät perinteet Suomessa, ja kanalinnustuksen suosio jatkuu vahvana tänäkin päivänä. Metsäkanalinnuille ovat ominaisia jaksoittaiset kannanvaihtelut. Vuotuiset kanta-arviot pohjautuvat metsästäjien talkootyönä tekemiin riistakolmiolaskentoihin. Tänä vuonna metson, t...
Lue tiedote

Toimialat: Ympäristö ja luonto

Ajankohtaista

Metsästys muualla mediassa

Eräkontti keskittyy nettikauppaan ja jäsenpalvelutuotteisiin

04.06.2020

Metsästäjäliiton ja sen piirien omistama Eräkontti Oy tehostaa toimintaansa. Riihimäellä yli 40-vuotta toiminut eräliike siirtyy vähitellen kokonaan...
Lue uutinen

Lisää retkeilymahdollisuuksia Isokankaalle luonnonsuojelun ehdoilla

04.06.2020

Peuraniemi määrittelee Isokankaan merkittävyyden sen mukaan mikä siellä kutakin kulkijaa kiinnostaa. ”Retkeilykohteena ja patikointiin Isokangas on merkittävä, erämainen kohde pois kaupungin vilinästä. Sitten aluetta voi tarkastella myös hyvinkin rikkaan linnuston kautta
Lue uutinen

Valkoposkihanhen suojametsästyksessä seurattava Ruotsia ja Tanskaa

04.06.2020

Metsästäjäliitto ehdottaa, että ympäristöhallinto mahdollistaisi valkoposkihanhien suojametsästyksen Ruotsin ja Tanskan tapaan niiden aiheuttamien...
Lue uutinen