Tiedote

Metsästäjäliitto jätti vastineen Euroopan komissiolle lyijyhaulien käyttörajoitusasiassa

pe 15. marraskuuta 2019 12.45.57

Euroopan unionin kaavailema lyijyhaulien käyttörajoitus etenee. Rajoituksia lyijyhaulien käyttöön on valmisteltu jo vuodesta 2013, mutta nyt asiassa ollaan loppusuoralla. 

Metsästäjäliitto on ollut aktiivisesti mukana koko prosessin ajan ja vaikuttanut asiaan sekä kansallisella tasolla että eurooppalaisten metsästäjien kattojärjestön FACE:n kautta. FACE tapasi tiistaina komission virkahenkilöstöä ja keskusteluissa kävi selväksi, että komissiolla on selkeä poliittinen tahtotila rajoittaa mahdollisimman paljon lyijyhaulien käyttöä, jopa enemmän kuin alkuperäisessä kemikaaliviraston rajoitusehdotuksessa oli ajateltu. REACH -komitea keskustelee asiasta ensi viikolla Brysselissä ja rajoituksista tullaan äänestämään näillä näkymin ensi vuoden helmikuussa. Metsästäjäliiton ja FACE:n mielestä komission uusi esitys vaatii uudelleen arvioinnin. 

Alla olevasta linkistä voit lukea Metsästäjäliiton vastineen komissiolle lyijyhaulien käyttörajoituksista. Vastine on suomennettu ja siinä olevat linkit ohjaavat englanninkielisille sivuille. Vastine on toimitettu Suomen REACH -komitean edustajille sekä muille päättäjille ja sidosryhmille. 

Metsästäjäliiton vastine komission esitykseen lyijyhaulien käytöstä kosteikoilla REACH-asetusta varten

Samaan aikaan Euroopan unionissa on valmisteilla laajempi lyijynkäyttökielto eli ns. totaalikielto (luodit, haulit) sekä metsästyksessä että urheiluammunnassa. Tämä prosessi on vielä alkutekijöissään. Suomen Metsästäjäliitto on kutsunut kaikki alan järjestöt ja kotimaiset valmistajat yhteiseen keskusteluun Riihimäen Erätalolle 26.11.2019. Tapaamisessa keskustellaan eri toimijoiden argumenteista kemikaaliviraston ns. call for evidence -vaiheeseen. Keräämme aiheesta argumentteja ja perusteluja, jotka on jätettävä kemikaalivirastolle viimeistään 16.12.2019.

Seuraavan kerran Metsästäjäliitto osallistuu FACE:n kokoukseen Brysselissä 25.11.2019.

 

Lisätietoja: 

Jussi Partanen
Metsästysampumapäällikkö 
Puhelin: 040 845 1572
jussi.partanen@metsastajaliitto.fi