Tiedote

Uusi susireviiri ja pentue Etelä-Suomeen

ti heinäk. 07 11:59:00 2015

Susipari on oleskellut Salon ja Raaseporin rajaseuduilla Salo-Inkoo tien ja rannikon välillä reilun vuoden ajan. Tänä aikana alueella ei ole sattunut yhtään koira- tai kotieläinvahinkoa, vaikka siihen olisi ollut hyvät mahdollisuudet. Susia on nähty hirvijahdin yhteydessä koirien ollessa maastossa sekä myös lammas- ja karjalaidunten läheisyydessä. Tärkeä syy siihen, ettei metsästyskoira- tai tuotantoeläinvahinkoja ole sattunut saattaa olla kyseisen alueen Suomen tiheimpiin kuuluva peura- ja hirvikanta. Alueella on myös laajoja yhtenäisiä metsiä.

Pari viikkoa sitten paikallisen metsästysseuran riistakameraan ilmestyi kuvia neljästä pennusta. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen susipentue alueella yli sataan vuoteen ja samalla Suomen eteläisin susireviiri. Varsinkin nyt kun susireviirit asettuvat ruuhka-Suomen tuntumaan ja pennut opettelevat metsästämään, on Metsästäjäliiton mielestä tärkeä pyrkiä säilyttämään susien ihmisarkuus, että vahingoilta vältyttäisiin myös tulevaisuudessa. Tästä syystä kannanhoidollisen metsästyksen jatkaminen myös tulevalla metsästyskaudella on erittäin tärkeää. Samalla suden sosiaalinen kestävyys paranee.

 

Lisätietoja:

Teemu Simenius
Järjestöpäällikkö

p. 050 331 5330

teemu.simenius@metsastajaliitto.fi