Tiedote

Terrorismin vastaiset toimet suunnattava rikollisiin, ei lainkuuliaisiin kansalaisiin

la marrask. 21 13:21:00 2015

EU on päättämässä voimakkaista toimenpiteistä terrorismia vastaan Pariisin äskeisten terroritekojen seurauksena. Metsästäjäliitto katsoo, että terrorismi ja rikollisuus ovat vakava uhka demokraattiselle yhteiskunnalle ja että niitä vastaan on toimittava entistä tehokkaammin EU-maiden yhteistoimin.

Osana terrorismin vastaista kampanjaa EU suunnittelee myös merkittäviä kiristyksiä ampuma-aselakeihin. Monet ehdotetuista toimista on kuitenkin suunniteltu huonosti, eikä niillä ole yhteyttä terrorismin ja rikollisuuden vastaiseen taisteluun. Kiristykset kohdistuisivat myös täysin sivullisiin kansalaisiin, ennen muuta metsästäjiin ja urheiluampujiin.

Pariisin terroriteot tehtiin pimeiltä markkinoilta hankituilta automaattisilla rynnäkkökivääreillä, jotka ovat sotilasaseita. Viime vuosien sotien seurauksena Eurooppaan on syntynyt pimeiden aseiden markkinat, jotka ruokkivat terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Laillisilla, rekisteröidyillä aseilla ei ole mitään yhteyttä rikolliseen toimintaan.

Metsästäjäliitto korostaa, että metsästäjien, urheiluampujien ja reserviläisten aseet ovat rekisteröityjä ja laillisia aseita. Aseen hankkiminen ja sen hallussapito ovat luvanvaraista toimintaa, ja viranomaiset ovat tarkistaneet jokaisen aseluvan haltijan taustat tarkoin ennen lupapäätöstä. Metsästyksen ja ammunnan harrastajat noudattavat tarkoin lakeja ja asetuksia omassa toiminnassaan.

Metsästäjäliitto kannattaa ampuma-aseiden asianmukaista valvontaa, joka estää aseiden joutumisen vääriin käsiin. Samalla liitto toteaa, että Suomessa on tällä hetkellä EU-alueen uusin ja tiukin aselaki, jonka toinen vaihe astuu voimaan joulukuun alussa. Aselupiin liittyvä valvonta ja aseiden säilyttämiseen liittyvät määräykset ovat Suomessa kansainvälistä huipputasoa.

Metsästys on Suomessa laajojen kansalaispiirien harrastus. Sadat tuhannet kansalaiset virkistäytyvät luonnossa metsästyksen parissa. Joka toisessa suomalaisessa taloudessa syödään vuosittain riistanlihaa, joka on todellista luonnonmukaista, terveellistä lähiruokaa. Metsästäjien tekemän vapaaehtoistyön arvo on vuodessa satoja miljoonia euroja, sillä metsästäjät vastaavat riistakantojen, kuten hirvien, peurojen ja suurpetojen kantojen säätelystä ja avustavat viranomaisia kolaritilanteissa. Metsästyksen vaikeuttamisella olisi suomalaiseen yhteiskuntaan monia kielteisiä vaikutuksia.

EU tähtää väärään maaliin, kun se vaikeuttaa lainkuuliaisten metsästäjien, ampumaurheilun harrastajien ja reserviläisten harrastusmahdollisuuksia. Toimenpiteet on suunnattava laittomien, ei laillisten aseiden rajoittamiseen.

 

Lisätietoja:  

Lauri Kontro                                                                
puheenjohtaja
0400 406 933

Panu Hiidenmies
toiminnanjohtaja                                                                                
040 534 6967