Tiedote

Metsästäjäliitto edellyttää muutosta susipolitiikkaan

pe tammik. 26 09:40:00 2018

Metsästäjäliitto käynnisti keväällä 2017 toimet aktiivisen susikannan hallinnan mallin luomiseksi. Pitkän aikavälin tavoitteena on siirtää susi Suomessa luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V Baltian maiden ja poronhoitoalueemme tapaan. Komissio sai parlamentilta toimeksiannon selkeyttää liitesiirtoihin liittyvää menettelyä, mikä on merkittävä avaus, joka saatiin aikaan tehokkaalla edunvalvonnalla. Metsästäjäliitto on tehnyt ja tekee työtä EU-tasolla asian mahdollistamiseksi.  Liitemuutoksella haetaan selkeyttä lupapolitiikkaan ja paikallisten olojen huomiointiin -kestävyyden vaarantumatta. Metsästäjäliitto hakee käytännöllisiä ratkaisuja kansalliseen tilanteeseemme nykyisen asetuksen päättyessä tänä vuonna.

Metsästäjäliitto on toiminut sillanrakentajana susiasiassa tiivistäen yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Liitto on työskennellyt aktiivisesti eri osapuolia tyydyttävän kanta-arvion muodostamiseksi ja aiemman kannanhoitosuunnitelman mukaisten toimien edistämiseksi. Tavoitteena on, että Suomessa on elinvoimainen susikanta, jota hallitaan joustavasti metsästyksen keinoin haittojen pitämiseksi hyväksyttävän suuruisina.

Metsästäjäliitto muistuttaa, että susikannan hoitoon liittyvä politiikka ei ole yksin metsästyksellinen asia, vaan yhteiskuntaa koskettava, koska siihen liittyviä näkökulmia ovat esimerkiksi kotieläinvahingot, kuntien ja yksityisten kansalaisten järjestämät susialueiden ylimääräiset koulukyydit, riskit asutusalueilla liikkuvista eläimistä ja mm. SRVA-toiminnan hankaloituminen yleisine turvallisuuskysymyksineen.

Metsästäjäliiton -ja myös EU:n - tavoitteena on huomioida paikalliset ihmiset ja sosiaalinen kestävyys susikannan hoidossa.

Suomen Riistakeskus hylkäsi lupahakemukset

Kannanhoidollinen metsästys päättyi toissa vuonna. Nykyinen vahinko- ja sosiaalisin perustein myönnettäviin poikkeuslupiin perustuva malli perustuu kahden vuoden mittaiseen asetukseen, jossa suurin vuotuinen poistuma on 53 yksilöä. Suomen Riistakeskus on hylännyt talvelle 2018 laaditut kaatolupalupahakemukset.

Lakitupien ratkaisuilla kannanhoitoa?

Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi päätöksellään Parikkalaan myönnetyn ja jo 2017 käytetyn susiluvan. KHO hakee ennakkoratkaisua EU:n tuomioistuimelta kannanhoidollisen metsästyksen direktiivin mukaisuudesta. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm kuinka suotuisan suojelutason vaatimusta on tulkittava ja onko tappamiselle vaihtoehtoja. Ratkaisun saatuaan kansallinen tuomioistuin jatkaa asian käsittelyä, ja asian arvioidaan kestävän pitkään.
Metsästäjäliitto on päättänyt antaa asiantuntija-apua valituista kielteisistä lupapäätöksistä tehtävien valitusten valmistelussa. Samalla Liitto muistuttaa, että kannanhoitoon oleellisena osana kuuluva metsästys ei voi jatkossa perustua yksittäisistä lupahakemuksista käytävään juridiseen prosessiin. Nykyinen menettely on tullut tiensä päähän.  

Luotettava kannanarvio kaiken perusta

Mahdollinen liitetarkistus saattaisi parhaimmillaan mahdollistaa suden siirtämistä liitteestä IV liitteeseen V koko Suomessa. Muutos toisi aikaisempaa enemmän perusteita ja joustavuutta pyyntilupia myöntäville viranomaisille ja lupien hakijoille. Liitemuutos edellyttää luonnollisesti Suomelta suden suotuisan suojelutason turvaamisesta jatkossakin. Tämän perusta on jatkossakin riittävän luotettava kanta-arvio. Sen muodostaminen on avainkysymys, johon on tarpeen löytää ratkaisu ja turvata työhön riittävät resurssit.  
Seuraava kanta-arvio julkaistaan kesän 2018 alussa.

Liiton linjaukset

Nykyiset käytännöt ovat herättäneet laajalti tyytymättömyyttä metsästäjien keskuudessa ja muutoinkin yhteiskunnassa. Metsästäjäliiton hallitus käsittelee tilannetta ja päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä.