Tiedote

Metsästyskoiraviikonloppu esittelee koirien käyttöä metsästyksessä 27.–28.10.

ti lokak. 23 10:09:00 2018

Metsästäjäliiton ideoima valtakunnallinen Metsästyskoiraviikonloppu esittelee koirametsästystä ympäri Suomea 27.–28.10. Tapahtumat tarjoavat lapsille- ja nuorille uusia elämyksiä sekä mahdollisuuden tutustua erilaisiin metsästyskoiriin. Ja paikalliset asukkaat saavat tietoa koirametsästyksestä.

”Moni nuori pohtii harrastuskaverin hankintaa ja nyt he pääsevät tutustumaan eri vaihtoehtoihin”, Metsästäjäliiton koulutuspäällikkö Henri Mutanen sanoo.

”Samalla metsästäjillä on erinomainen tilaisuus tuoda esille metsästyskoirien tärkeää roolia riistakantojen hallinnassa, suurriistavirka-avussa sekä saaliin talteenotossa”, hän jatkaa. Tämä on seuroille myös hyvä tilaisuus kertoa paikallisille, miten erilaiset koirat toimivat ja lisätä metsästyksen hyväksyttävyyttä kotiseudulla.”

Osa tapahtumista on nuorille suunnattuja metsästyspäiviä, jossa esitellään koirien toimintaa käytännössä. Osa tilaisuuksista on koko perheen esittelytapahtumia, jossa kerrotaan metsästyskoirista ja niiden käytöstä, ja lapsiperheet pääsevät tutustumaan koiriin.

Mukana kampanjassa: Suomen Metsästäjäliitto, Suomen riistakeskus, Suomen Kennelliitto, Suomen Mäyräkoiraliitto, Suomen Dreeverijärjestö, Suomen Beaglejärjestö. Suomen Noutajakoirajärjestö, Suomen Ajokoirajärjestö, Suomen Pystykorvajärjestö ry ja Parsonrussellinterrierit ry sekä joukko metsästysseuroja.

Tapahtumia on seuraavilla paikkakunnilla: Forssa, Imatra, Joensuu (2), Kaipiainen, Kannonkoski, Lappeenranta, Lieksa, Mikkeli (2), Mäntsälä, Orivesi, Oulainen, Siuntio, Sodankylä, Uusikaupunki ja Ähtäri.

Tapahtumat ja yhteyshenkilöiden tiedot löydät täältä

Lisätietoja:

Henri Mutanen
Koulutuspäällikkö
p. 050 582 0001
henri.mutanen(at)metsastajaliitto.fi