Tiedote

Karhunmetsästys alkaa 20.8.2019 Kannanhoidollinen metsästys pitää karhut karhuina

ke elok. 14 18:31:00 2019

Karhun kannanhoidollinen metsästys käynnistyy jälleen 20.8.2019 poikkeusluvilla. Metsästyksen tavoitteena on säädellä kannan kasvua ja pitää karhu riittävän ihmisarkana. Tänä vuonna karhunmetsästykseen on myönnetty poikkeuslupia viime vuotta vähemmän.

Karhu voi Suomessa tänä päivänä hyvin. Karhukannan koko mitataan tällä hetkellä tuhansissa, kun vielä 1990-luvun lopussa arvio oli satoja karhuja. Sekä metsästyksellä että ilmoitetuilla karhuhavainnoilla on tärkeä rooli karhukannan hoidossa. Luonnonvarakeskuksen karhukanta-arvion mukaan metsissämme liikkuu noin 1 800 yli vuoden ikäistä karhua ja lähes 400 pentua.

- Metsästyksellä säädellään karhukannan kasvua. Tarkoitus on pitää karhut karhuina, eli riittävän ihmisarkoina niiden luonnollisten elintapojen mukaisesti, kertoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Heli Siitari.


Poikkeuslupia viime vuotta vähemmän

Metsästyskausi käynnistyy 20.8. poikkeusluvilla. Suomen riistakeskus on myöntänyt alkavalle metsästyskaudelle 228 poikkeuslupaa. Lisäksi poronhoitoalueella voidaan kaataa alueellisen kiintiön nojalla 85 karhua. Maa- ja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 313 eläintä.

- Kaiken kaikkiaan poikkeuslupia myönnetty viime vuotta vähemmän. Lupia on myönnetty eniten alueille, joissa kannan leikkaamiselle tai kasvun pysäyttämiselle on tarvetta, kertoo Siitari. Lupia on tämän vuoksi kohdistettu Pohjois-Karjalaan sekä Etelä-Savon itäosiin, minne lupia suunnattiin karhukannan ja karhujen aiheuttamien vahinkojen kasvun perusteella, hän jatkaa.


Kontion pyynnissä tarvitaan taitoa ja tarkkuutta

Karhu on arvostettu riistaeläin, ja saaliista hyödynnetään erityisesti liha, talja, kallo ja uroksilla siitinluu. Karhun metsästys vaatii metsästäjiltä erityisosaamista ja Metsästäjäliitto onkin laatinut erillisen ohjeistuksen vastuulliseen karhunmetsästykseen. Ohjeissa on otettu huomioon myös tämän vuoden alusta voimaan astuneet muutokset metsästyslaissa.

- Karhun metsästys on haastava laji, ja se vaatii metsästäjiltä sekä taitoa että tarkkuutta. Tärkeintä on tarkka riistalaukaus. Tilanne, jossa on nopeasti arvioitava hyvän riistalaukauksen mahdollisuudet, voi tulla eteen yllättäen, toteaa Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen.


Lisätiedot:

Heli Siitari
Toiminnanjohtaja
Puh: 010 841 0052, Gsm: 050 5698 916
heli.siitari@metsastajaliitto.fi

Jussi Partanen
Metsästysampumapäällikkö
Puh: 010 841 0065, Gsm: 040 8451 572
jussi.partanen@metsastajaliitto.fi

Metsästäjäliiton karhunmetsästysohje:
https://metsastajaliitto.fi/sites/default/files/sml/liitteet/Karhunmets%C3%A4stysohjeet%20tulostettava%20-%20sivut%20per%C3%A4kk%C3%A4in.pdf