Tiedote

Nuoret metsästäjät eräleirillä Mikkelissä

to elok. 01 19:24:00 2019

Metsästäjäliiton järjestämä MegaMetso-leiri on parhaillaan käynnissä Mikkelissä. Leiri on koonnut yhteen nuoria metsästäjiä ympäri maata. Leiriläiset ovat 14-17-vuotiaita ja sunnuntaihin kestävän leirin kouluttajina nähdään alan asiantuntijoita. Myös leirin metsästykselliset ammunnat ovat ainutlaatuiset.

Ensimmäinen MegaMetso-leiri järjestettiin 2016 ja leiriläisiltä saadun kiittävän palautteen myötä leirin ohjelma on pidetty saman tyyppisenä kuin edellisellä leirillä.

- Monipuoliseen ohjelmaan on pyritty saamaan ajankohtaisia, nuoria metsästäjiä kiinnostavia koulutusaiheita kuten houkuttelupyynti, riistaruoka, jousimetsästys ja karhun metsästys. Täällä nuoret pääsevät heille sosiaalisesta mediasta tuttujen alan ”starojen” oppiin, Metsästäjäliiton koulutuspäällikkö ja leirinjohtaja Henri Mutanen kertoo. 

Leiri tarjoaa nuorille myös hyvät mahdollisuudet verkostoitua keskenään ja jakaa metsästyskokemuksia. Edellisen leirin osallistujat ovat esimerkiksi vierailleet toistensa luona jahdeissa eri puolilla Suomea.

- Parasta on ollut haulikolla ampuminen, mutta myös muut koulutusaiheet ovat olleet kiinnostavia. Nylkemistä en ollut aikaisemmin päässyt seuraamaan. Tunnelma on mukava ja leiri on hyviä tyyppejä täynnä, kommentoi 14-vuotias leiriläinen Elia Saarinen Oulusta.

Leirin järjestämisen mahdollistaa suuri määrä vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat tulleet leirille luomaan hyviä muistijälkiä.

- Haluamme korostaa nuorille metsästyksen vastuullisuutta, koska se on hyvin oleellinen osa harrastusta.  Suomalaiset ovat vastuullisia metsästäjiä ja leirin ohjelma tukee tätä teemaa. Kattavat metsästystiedot ja -taidot, turvallinen aseenkäsittely ja saaliin hyödyntäminen ruokana sekä turkiksina ovat kaikki osa vastuullista metsästystä, sanoo Nina Holmberg Vastuullisen Eränkäynnin yhteistyökumppaniyrityksestä Teuvo Louhisola Oy:stä.

Leirillä harjoitellaan metsästykseen liittyviä taitoja, tutustutaan erilaisiin metsästysaseisiin ja muihin varusteisiin sekä harjoitellaan metsästysammuntaa turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Juuri ammunnat ovat leirillä ainutlaatuiset.

- Joukkueet kiertävät valvotusti reittiä, jonka varrelle on sijoitettu haulikko- ja kiväärirasteja. Kullakin rastilla mallinnetaan aitoa metsästystilannetta ja niillä ammutaan kyseiseen metsästysmuotoon soveltuvilla aseilla. Vastaavia ammuntoja on muutoin harvoin tarjolla, Mutanen kertoo.


Lisätietoja:
Koulutuspäällikkö Henri Mutanen, henri.mutanen@metsastajaliitto.fi, puh. 050 528 0001