Tiedote

Jaakko Silpola Metsästäjäliiton toiminnanjohtajaksi

to tammik. 16 12:00:00 2020

Suomen Metsästäjäliiton hallitus on valinnut liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi agronomi (MMM) ja MBA Jaakko Silpolan. Hän aloittaa tehtävässään 1. maaliskuuta.

Jaakko Silpola, 55, on ollut edunvalvonnan erityisasiantuntija Vapo Oy:ssä. Tätä ennen hän toimi Turveteollisuusliiton toimitusjohtajana ja kansainvälisen tieteellis-teknisen International Peatland Society -yhteistyöjärjestön pääsihteerinä. Työnsä ohella hän on toiminut useissa luottamustehtävissä eri etujärjestöissä.

­− Metsästäjäliiton tehtävä on vaalia suomalaista eräkulttuuria ja kehittää metsästystä sekä riistanhoitoa maassamme. Nyt toiminnanjohtajan paikan jättävän Heli Siitarin kaudella liki satavuotias liittomme uudisti toimintatapojaan ja kirkasti mm. arvojaan, mistä hän ansaitsee isot kiitokset. Näistä hyvistä lähtökohdista Jaakko Silpolan on hyvä jatkaa suomalaisen metsästyksen edistämistä. Uskon, että Jaakko Silpolan osaaminen auttaa meitä vastaamaan metsästyksen tulevaisuuden haasteisiin ja tuo toimintaamme uusia näkemyksiä ja verkostoja, sanoo Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg.

 Tunnen suurta kunnioitusta jäsentemme edessä astuessani Metsästäjäliiton palvelukseen. Tulen rakentamaan Metsästäjäliiton toimintaa yhteistyössä liiton piirien, luottamushenkilöiden, henkilökunnan sekä eritoten koko jäsenkunnan kanssa. Haluan kiittää nykyistä toiminnanjohtaja Heli Siitaria hänen työpanoksestaan, Jaakko Silpola sanoo.

− Metsästäjäliitolla on hieno vastuullisuuteen perustuva tavoiteohjelma, jonka myötä liitto haluaa olla koti kaikille metsästäjille. Palvelemme metsästäjiä ja yhteiskuntaa kouluttamalla jäseniä, tekemällä nuorisotyötä sekä olemalla aktiivinen ja luotettava metsästäjien edunvalvoja niin Suomessa kuin EU-tasolla, Jaakko Silpola toteaa.

Suomen Metsästäjäliitto on metsästäjien etujärjestö, jonka tehtävänä on edistää metsästystä, luontoelämyksiä sekä luonnonvarojen kestävää käyttöä. Metsästäjäliitto vaalii metsästyskulttuuria, kehittää maamme metsästys- ja riistanhoito-oloja ja tuo yhteen metsästystä ja riistanhoitoa harrastavat yhteisöt ja ihmiset. Metsästäjäliitto on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä, johon kuuluu noin 2700 metsästysseuraa ja noin 160 000 metsästäjää.

Lisätietoja:

Tuomas Hallenberg
Hallituksen puheenjohtaja
puh. 040 528 6069

Jaakko Silpola
Toiminnanjohtaja 1.3. alkaen
puh. 050 406 4836