Tiedote

Hirvenjuoksun SM-kilpailut Alastarossa 7. - 9. elokuuta peruttu

ma 4. toukokuuta 2020 12.39.00

Hirvenjuoksun SM-kisat Varsinais-Suomessa Alastarossa 7. - 9.8.2020 perutaan koronaviruksen aiheuttaman COVID-19
-tartuntatautiepidemian takia.  

Metsästäjäliitto on päättänyt perua Alastaron hirvenjuoksun SM-kisat koronaviruksen aiheuttaman COVID-19 -tartuntatautiepidemian vuoksi. Kaikki tämän vuoden Metsästysammunnan SM-kilpailut on nyt peruttu ja Metsästäjäliitossa toivotaan, että ensi vuonna kilpailut saadaan järjestettyä suunnitellusti.

”Päätimme peruuttaa elokuun hirvenjuoksun SM-kilpailut, jotta emme ainakaan omalla toiminnallamme edistä taudin leviämistä”, toteavat Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg ja kilpailun johtaja Sami Kivistö.

Kilpailuihin osallistuu yli 500 urheilijaa ja tukihenkilöä. Hirvenjuoksun lisäksi kilpailuissa on lajina myös hirvikävely. Sekä hirvenjuoksuun että hirvikävelyyn kuuluu kolme eri osa-aluetta; juoksu tai kävely, etäisyyden arviointi sekä ammunta.

Lisätietoja: 

Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtajaTuomas Hallenberg, puh. 040 528 6069, etunimi.sukunimi@metsastajaliitto.fi

Kilpailun johtaja ​​​Sami Kivistö, puh. 050 595 9323, sami.kivisto@hotmail.com  

Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola, puh. 050 406 4836, etunimi.sukunimi@metsastajaliitto.fi