Tiedote

Kansallispuistohanketta viety Evolla eteenpäin paikallisia kuulematta

ke lokak. 14 10:05:00 2020

Evon retkeilyalueelle on suunnitteilla tiedekansallispuisto. Hakemus kansallispuiston perustamisesta on jo jätetty ympäristöministeriölle. Evon alueella metsästävät metsästysseurat ja -seurueet sekä maanomistajat ovat huolissaan alueen tulevaisuudesta sekä ennen kaikkea siitä, että hanketta on viety eteenpäin paikallisia kuulematta.

Kansallispuistoissa metsästysmahdollisuuksia on yleensä rajoitettu. Joissain puistoissa tietyt alueet on jätetty metsästyksen ulkopuolelle kokonaan. Evon alueella metsästävät metsästysseurat, maanomistajat, MTK ja Metsästäjäliiton Etelä-Hämeen Piiri eivät vastusta kansallispuiston perustamista, mutta pelkäävät, että päätös rajoittaa metsästystä alueella. Tämä vaikuttaa myös alueen maan- ja metsäomistajiin esimerkiksi lisääntyvien hirvivahinkojen takia.

MTK Lammi-Tuuloksen ry:n puheenjohtaja Veli-Antti Silpola ihmettelee, että heitä, paikallistason maanomistajatahoa, ei ole kuultu kansallispuistohankkeen valmisteluissa lainkaan, vaikka esitys puistosta on jätetty jo ympäristöministeriöön. Silpola toivoo, että asiasta järjestettäisiin kuulemistilaisuus, jossa paikallisten maanomistajien ja metsästäjien näkemyksiä kuunneltaisiin. Paikallistason mielipiteiden kuuleminen ja niiden huomioiminen olisi erittäin tärkeää ennen kuin mitään isompaa aletaan suunnittelemaan.

”Mikäli hirvieläinkantojen hallinta Evon alueella vaikeutuu, on odotettavissa, että maa- ja metsätaloustuhot ympäröivän alueen metsissä lisääntyvät voimakkaasti”, toteaa Lammin riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kati Heinonen. Yhdistys muistuttaa, että jos hirvieläinten metsästys kiellettäisiin alueella, se lisäisi myös hirvieläinonnettomuuksia lähialueilla.

Evolla pitkät metsästysperinteet

”Evolla on pitkät perinteet metsästykselle ja näiden perinteinen katkeaminen olisi suuri menetys metsästyskulttuurille mutta myös muulle alueen toiminnalle”, sanoo Metsästäjäliiton Etelä-Hämeen Piirin toiminnanjohtaja Kimmo Salo.

Metsästyseuroja nyt suunnitteilla olevan puiston alueella on kolme kappaletta. Lisäksi ympäröivällä alueella metsästää yhdeksän seuruetta. Kaikissa seurueissa on yhteensä noin 150 jäsentä. ”Meille paikallisille metsästäjille, jotka toimimme Evon retkeilyalueella, alue on metsästyksen kannalta korvaamaton”, sanoo Evon Erän metsästysseuran puheenjohtaja Antti Antila.

Metsähallituksen Evon metsästysalue on Etelä-Suomen suurin lupa-alue, mihin kuka tahansa voi ostaa päivälupia, mukaan lukien seurattomat metsästäjät. Evon alue onkin hyvin suosittu metsästyskohteena ja siihen on viime vuosina myyty 800 - 900 kappaletta päivälupia. Etenkin koiralla metsästäville Evon alue on osoittautunut korvaamattomaksi paikaksi. Tärkein saaliseläin on paikallisille seurueille hirvi, mutta valtakunnallisesti tärkein on pienriista. 

Lisätietoja:

Metsästäjäliitto, Etelä-Hämeen Piiri
Puheenjohtaja Kimmo Salo, puh. 050 565 1231, kimmo.salo@metsastajaliitto.fi

MTK Lammi-Tuulos ry,
Puheenjohtaja, Veli-Antti Silpola, puh. 0400 560 418, veli-antti.silpola@agropit.com

Lammin riistanhoitoyhdistys
Toiminnanohjaaja, Kati Heinonen, puh. 041 433 2585, lammi@rhy.riista.fi

Metsästysseura Evon Erä ry,
Puheenjohtaja, Antti Antila, puh. 050 314 3079, ant.antila@gmail.com