Tiedote

Metsästäjäliitto vetoaa oikeusministeriin: Euroopan komission lyijyhaulirajoitus perustuslain vastainen

pe marrask. 13 10:00:00 2020

Metsästäjäliitto on vedonnut oikeusministeri Anna Maja-Henrikssoniin kirjeellä, jossa otetaan kantaa komission ehdotukseen lyijyhaulien käytön rajoittamiseen kosteikoilla. Metsästäjäliiton näkemyksen mukaan lyijyn käytön rajoittaminen rikkoo perustuslain syyllisyysolettamaa ja murentaa kansalaisten uskoa perustuslakien perusperiaatteiden toteutumiseen.

Suomen Metsästäjäliiton mielestä lyijyhaulien käytön rajoittaminen todellisilla kosteikoilla on perusteltu ja hyvä tavoite vesilintujen suojelusopimuksen (AEWA) mukaisesti. Nykyinen komission ehdotus lyijyhaulien käytön rajoittamisesta kuitenkin rikkoo EU:n perustuslakia.

Euroopan unionissa on voimassa ns. syyttömyysolettama, eli rikoksesta epäiltyä on pidettävä syyttömänä, kunnes toisin todistetaan. Euroopan komission jyräämässä lyijyhaulirajoituksessa syyttömyysolettama on kuitenkin päinvastainen. Ehdotuksessa jokainen, joka kuljettaa lyijyhaulipatruunoita kosteikoilla tai kosteikkoa ympäröivällä sadan metrin puskurivyöhykkeellä, on velvollinen todistamaan syyttömyytensä, vaikka tarkoituksena ei olisi edes käyttää lyijyhaulipatruunoita kielletyllä alueella.

”Jotta Euroopan unionin perustuslakia noudatettaisiin, syyttäjän tehtävänä olisi osoittaa, että lyijyhaulien kantaja on toiminut laittomasti. Nyt esitetyssä ehdotuksessa metsästäjän/urheiluampujan tulisi kuitenkin kyetä osoittamaan, että metsästys tai urheiluammunta ei rikkoisi lakia, tiivistää Metsästäjäliiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen.

Lyijyhaulien rajoitusehdotus etenee Euroopan unionissa ja sitä käsitellään seuraavaksi oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa 3. - 4. joulukuuta. Metsästäjäliiton mielestä Suomi ei voi äänestää neuvostossa sellaisen ehdotuksen puolesta, joka rikkoo räikeästi kansallisen ja eurooppalaisen oikeuden perusperiaatteita.

Saatteena oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille osoitetussa kirjeessä oli FACEn eli European Federation for Hunting and Conservationin oikeudellisen neuvonantajan Seppo Puustisen lausunto.

Lisätietoja:

Metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen, puh. 040 845 1572, jussi.partanen@metsastajaliitto.fi