Tiedote

Metsästysseurat voivat nyt hakeutua valkohäntäpeuran poikkeusluvan piiriin

pe elok. 27 13:17:00 2021

Metsästäjäliitto on saanut Suomen riistakeskukselta poikkeusluvan, joka mahdollistaa keinotekoiset valonlähteet ja yöammuntaa varten tarkoitetut tähtäyslaitteet. Lupaa ei voi käyttää ilman, että poikkeusluvan piiriin on ensin hakeuduttu Metsästäjäliiton kautta. Hakeutumisen ohjeistus on nyt laadittu ja hakeutumiskanava avattu.

Metsästysseurat ja -seurueet voivat nyt hakeutua valkohäntäpeuran metsästyksen valonlähteitä ja yötähtäimiä koskevan poikkeusluvan piiriin. Toimijoiden tulee muistaa, että poikkeuslupa on voimassa vasta, kun metsästysseura tai -seurue on saanut luvan käyttöoikeudesta kirjallisen sähköpostivahvistuksen Metsästäjäliitolta. Ilman lupaa valon tai yötähtäimen käyttö on metsästyslain mukaisesti kiellettyä. Poikkeuslupa ei myöskään anna lupaa metsästää uusilla keinoilla muita eläimiä kuin valkohäntäpeuroja.

Metsästäjäliitto on nyt julkaissut ohjeistuksen, jossa kerrotaan, miten metsästysseura, -seurue tai muu taho voi hakeutua valkohäntäpeuran metsästyksessä peuran tihentymäalueilla keinovalon tai yötähtäinlaitteiden käyttöä koskevan poikkeusluvan piiriin. Ohjeistus löytyy täältä: https://metsastajaliitto.fi/ohjeistuspoikkeuslupaan

Koko maa ei kuulu poikkeuslupa-alueeseen

Poikkeusluvassa ja Metsästäjäliiton ohjeistuksessa on listattu poikkeusluvassa mainitut riistanhoitoyhdistykset, joiden alueella poikkeusluvan käyttö on mahdollista. Lupa on voimassa alueella, joka pääsääntöisesti käsittää valkohäntäpeuran tihentymäalueet Helsinki-Tampere-Pori -alueen lounaispuolella. Mikäli valkohäntäpeuran pyyntiluvan saajan metsästysalue ulottuu poikkeusluvassa mainittujen riistanhoitoyhdistysten ulkopuolelle, luvan saajan pyyntialue kuuluu kuitenkin kokonaisuudessaan poikkeusluvan piiriin. Poikkeuslupa on voimassa valkohäntäpeuran metsästyskaudella 1.9.2021 - 15.2.2022.

Poikkeusluvan käyttäjiksi voivat hakeutua Metsästyslain 26 § mukaiset valkohäntäpeuran pyyntiluvan saajat, kuten metsästysseurat, -seurueet tai muut vastaavat tahot.  Hakeutumisen hoitaa metsästyksestä vastaava metsästyksenjohtaja ja se voi tapahtua missä tahansa vaiheessa kautta.

Seura sitoutuu raportoimaan poikkeusluvassa edellytetyt asiat

Jokainen seura tai seurue tekee oman päätöksensä poikkeuslupaan hakeutumisesta. Seuralle/seurueelle ei koidu hakeutumisesta kuluja. Rekisteröidyssä yhdistyksessä hallituksen päätös tai delegoituna alemman päätöselimen päätös riittää. Aina myös ylempi päätöselin, kuten yleinen kokous, voi tehdä päätöksen. Seurue, joka ei kuulu yhdistykseen, tekee oman päätöksensä seurueessa sovitulla tavalla. Poikkeusluvan käyttöön tarvitaan myös mahdollisen yhteisluvan haltijan suostumus.

Poikkeuslupaan käyttäjäksi hakeutuessaan toimija sitoutuu raportoimaan Metsästäjäliitolle poikkeusluvan edellyttämät asiat. Raportoinnin ohjeistus valmistuu syyskuun alkupuolella ja siitä järjestetään erillisiä koulutuksia. Metsästäjäliitolla on oikeus välittömästi sulkea raportointivelvollisuuttaan laiminlyövä poikkeusluvan käyttäjä poikkeusluvan ulkopuolelle. Raportointi Metsästäjäliittoon ei poista lakisääteistä pyyntiluvan edellyttämää saalisilmoitusta Oma riista -palveluun.

Tutustu poikkeuslupaa varten tehtyyn turvallisuusohjeeseen

Metsästyksen johtajan tulee kuitata tutustuneensa poikkeusluvan käyttöä koskeviin Metsästäjäliiton turvallisuusohjeisiin, kun hän hakeutuu seuransa tai seurueensa puolesta poikkeusluvan piiriin. Turvallisuusohje löytyy täältä: https://metsastajaliitto.fi/sites/default/files/2021-08/valkohantapeura7.pdf

On huomioitavaa, että poikkeusluvan piiriin hakeutuva taho voi asettaa tarkempia omia ehtoja ja rajoituksia poikkeusluvan käytön suhteen, mikäli turvallisuus, ympäristön huomioiminen, valkohäntäpeurakannan hoito tai muu syy siihen on olemassa.

Lisätietoja:

Perustietoa sekä usein kysytyt kysymykset: https://metsastajaliitto.fi/valkohantapeura

Hakuohjeet: https://metsastajaliitto.fi/ohjeistuspoikkeuslupaan

kenttämestari Chris Karppinen, puh. 050 444 1026, chris.karppinen@metsastajaliitto.fi