Tiedote

Ruotsi antoi 33 lupaa suden kannanhoidolliseen metsästykseen tulevana talvena

to syysk. 30 11:53:00 2021

Ruotsin lääninhallitukset ovat antaneet luvan 33 suden metsästykselle Ruotsissa ensi talvena. Ruotsin metsästäjäliitto vaati aiemmin, että susikanta tulee vähentää Ruotsin eduskunnan määrittelemälle 300 yksilön eli suotuisan suojelun tasolle. Tämä olisi tarkoittanut yli sadan suden metsästyskiintiötä.

Ruotsin lääninhallitukset ilmoittivat tänään, että ensi talvena Ruotsissa on lupa metsästää yhteensä 33 sutta. Metsästyspäätökset lueteltiin maakunnittain.

Ruotsin metsästäjäliitto kritisoi jo aiemmin päätöksentekijöitä ylivarovaisuudesta, mikä on johtanut kannan kasvuun.
−Näyttää siltä, ​​että päätöksenteon painopiste on vain kannan koossa, joka ei saisi mennä alle 300 eläimen, eikä niinkään kannan kasvun hidastamisessa tai kannan vähentämisessä. Susikannalle ei olisi dramaattista vaikka susikanta laskisi hetkellisesti alle 300 yksilön, koska jo samana vuonna - pentujen syntymisen jälkeen - olemme jälleen tuon rajan yläpuolella, kommentoi Ruotsin Metsästäjäliiton puheenjohtaja Peter Eriksson. Kannanhallinta vaatii suhteellisen korkeita poistomääriä. Esimerkiksi villisikapopulaatiosta kaadetaan vuosittain yli 30 prosenttia ja hirvikannasta poistetaan vuosittain 25 prosenttia.

− Jos Ruotsin luonnonvaravirasto ja lääninhallitukset sallivat susikannan kasvun, on riski, että kaikki valta siirretään asiassa EU:lle. Hallituksen ja eduskunnan on tehtävä kaikkensa taatakseen sellaisen suurpetohallinnon, johon metsästäjät, eläinten omistajat ja maaseudun asukkaat luottavat, Peter Eriksson sanoi.

Suden kannanhoidollinen metsästys aloitettiin Ruotsissa viime talvena.

Lisätietoja:

https://jagareforbundet.se/aktuellt/press/press-tt/

https://www.jaktjournalen.se/just-nu-sa-stor-blir-vargjakten/

Luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors, puh. 050 569 8916, etunimi.sukunimi@metsastajaliitto.fi