Tiedote

Metsästäjäliitto myönsi juhlavuoden Wadén-palkinnon toimittaja Sari Penttiselle

la lokak. 16 20:00:00 2021

Metsästäjäliitto on tänä vuonna palkinnut Wadén-palkinnolla Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Sari Penttisen. Tunnustus myönnetään vuosittain taholle, joka on merkittävästi edistänyt metsästystä tai riistanhoitoa.

Metsästäjäliitto jakaa Wadén-palkinnon vuosittain suomalaiselle henkilölle tai toimijalle, joka on tehnyt merkittävää metsästyksen tai riistanhoidon edistämistyötä ja siten vaikuttanut metsästyksen tulevaisuuteen.
− Sari Penttinen on aktiivinen ja tuottelias erä- ja metsästysuutisten toimittaja ja hänellä on terävä kynä myös kolumnistina, Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg perustelee valintaa.

Penttinen iloisesti yllättynyt

Toimittaja Sari Penttinen yllättyi iloisesti kuullessaan palkinnosta.
– Metsästäjäliiton tunnustus Metsästäjäliiton tunnustus on ennen muuta hieno huomionosoitus Maaseudun Tulevaisuudelle, sanoo Penttinen.

Hän kertoo, että lehdessä on vuosikymmenten ajan julkaistu paljon metsästysaiheisia juttuja. Viime vuosina eräuutisten palstatilaa printissä ja verkossa on kasvatettu.

– Olen kunnianhimoisesti, mutta nöyrin mielin halunnut kirjoittaa lukijoille eräjuttuja, joissa faktat ovat kohdillaan ja harrastuksen monet eri ulottuvuudet tulisivat huomioiduksi.

Sari Penttinen vastaanotti Wadén-palkinnon Hämeenlinnassa Suomen Metsästäjäliiton 100-vuotisjuhlien yhteydessä 16. syyskuuta. Vuonna 2020 palkinnon sai Suomen Dreeverijärjestö.

Wadén-palkinto sisältää tuhannen euron rahapalkinnon, kunniakirjan sekä grafiikkatyö. Wadén-palkinto on nimetty Daniel Johannes Wadénin mukaan. Wadén oli erittäin innokas metsästäjä ja riistanhoidon puolestapuhuja ja myös Metsästäjäliiton ensimmäinen puheenjohtaja. Testamenttinsa kautta hän on ollut pitkään myös Metsästäjäliiton toiminnan tärkeä rahoittaja.

Professori Martti Häikiö julkaisi tänä vuonna elämäkerran Daniel Johannes Wadénista. Kaksikielinen elämäkerta kertoo vaiherikkaasti Wadénin monipuolisesta urasta sekä metsästyksen ja koiraharrastuksen ensiaskelista Suomessa. Kirjaa saa ostaa Eräkontista: www.erakontti.fi

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Tuomas Hallenberg, puh. 040 528 6069, etunimi.sukunimi@metsastajaliitto.fi

Liiteen kuva: Lari Lievonen / Maaseudun Tulevaisuus